Ilveksen talenttivalmentaja Pasi Tuutti mukana A-maajoukkueen valmennustiimissä

30.10.2017

Suomen A-maajoukkueen ylimääräinen silmäpari

Pasi_Tuutti.jpg

Se oli ihan tavallinen syyskuinen keskiviikko aamutreenien jälkeen, kun puhelimeni soi. Otin puhelimen taskustani ja näytölläni lukee: Markku Kanerva soittaa. Markku ”Rive” Kanerva on toiminut marraskuussa 2016 käynnistyneen UEFA Pro – kurssin yhtenä kouluttajista alusta saakka. Lisäksi olemme tavanneet ja toimineen yhdessä joissain Palloliiton koulutustilaisuksissa myös ennen tätä. Ajattelin puhelun liittyvän jollain tapaa käynnissä olevaan koulutukseen, mutta puhelun aikana selvisi, että saisin jo tulevana syksynä mahdollisuuden, josta olen unelmoinut jo jonkin aikaa.

Suomen Palloliiton huippujalkapallon tukitoimiin liittyvä talenttivalmennus on saanut oman vahvan sijansa suomalaisessa jalkapallokentässä. Nelisen vuotta toiminut, Suomen Palloliiton tukema, talenttivalmennus on saanut jatkoa myös ainakin tulevalle kahdelle vuodelle. Talenttivalmentajat toimivat seuroissa auttaen kaikin mahdollisin tavoin seuran lahjakkaimpien pelaajien arkea. Noiden pelaajien laadukkaan arjen määritelmät ansaitsevat oman juttunsa ja siksi en niitä tämän enempää avaa tässä jutussa. Talenttivalmentajien arjen työkalujen yksi tukitoimista on tänä vuonna käynnistynyt toimintatapa, jossa talenttivalmentajat vierailevat joissain maajoukkuetapahtumassa yhtenä lisäsilmäparina. Tällä pyritään auttamaan kansainvälisen vaatimustason ymmärtämistä, jotta sen toteuttaminen arjessa olisi mahdollista.

Liu´utin näytöllä olevan vastaa -napin oikealla ja vastasin puheluun. Normaalien kuulumisten vaihdon jälkeen Rive kysyi halukkuuttani osallistua talenttivalmentajan roolissa syksyllä pelattavan Suomi-Islanti pelin valmistavaan osuuteen. En ihan tarkasti muista, mutta todennäköisesti mietintä, puntarointi ja vastaukseni kesti noin sekunnin verran. Tottakai -vastaukseni aloitti muutamia puheluja ja viestejä kestäneen informaatiovaihdon, jonka konkreettinen toteutus saatiinkin järjestymään Suomi-Turkki ottelun ympärille lokakuun alussa.

Saavuin Turkuun jo hyvissä ajoin ennen sovittua tapaamisaikaa, koska en missään tapauksessa halunnut olla myöhässä tämän tapahtuman startista. Tapasin joukkueen taustat, jonka jälkeen Rive esitteli minut pelaajistolle ensimmäisen videopalaverin alussa. Taustoissa toimivat Mika Nurmela, Antti Niemi ja Henri Lehto olivat minulle tuttuja jo menneiden kesien piiri-, alue- ja maajoukkuetapahtumien yhteydestä, mutta kaikki muut tapasin oikeastaan ensimmäistä kertaa.

Ennen ensimmäistä palaveria Rive ja Henri tsekkasivat näytettävän materiaalin vielä kertaalleen. Tuon tsekkauksen aikana saatu tieto Turkin mukaan lähteneiden pelaajien listasta hiukan yllätti, koska listalta puuttui 4-5 Turkin parhaimmiksi lueteltavaa pelaajaa. Niinpä joitain videoklippejä poistettiin alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta muita muutoksia se ei aiheuttanut. Palaverissa käytiin läpi perustietoja Turkista sekä oma puolustuspelaaminen. Isona toimintakulttuuri huomiona voisin sanoa, että myös Suomen A -maajoukkuetasolla käytetään enemmän aikaa positiiviseen vahvistamiseen kuin virheiden etsimiseen tai epäonnistumisten nimeämiseen.

Palaverin jälkeen vuorossa olivat lounas ja suomalaisen lehdistön tapaamiset. Sain kuulla, että kotipeleissä suomalainen lehdistö halutaan ”hoitaa” omanaan, koska muuten kansainvälinen lehdistötilaisuus venyy kohtuuttoman pitkäksi. Niinpä osa pelaajista ja valmentajista tapasi median edustajia sunnuntai iltapäivällä rennoissa merkeissä ilman suurempaa kiirettä.

Päivän toinen videopalaveri alkoi valmennuksen tapaamisella, jossa varmistettiin tulevan harjoituksen rakenne, pelaajiston roolit eri harjoitteissa sekä käytiin läpi tulevan videopalaverin materiaalia. Videopalaverin sisältönä Suomen hyökkäyspeli, jossa näytettiin paljon Turkin pelaajiston ongelmakohtia viimeisistä peleistä sekä tietenkin onnistuneita malleja omista peleistä. Riven kysymykset ja niihin saadut vastaukset osoittivat minulle, että pelaajistolla on selkeä käsitys siitä miten kyseiset tilanteet kannattaa ratkaista.

Pääsin mukaan myös kansainväliseen lehdistötilaisuuteen, joka pidettiin Veritas Stadionilla ennen illan harjoituksia. Tuosta tapahtumasta täytyy kyllä erikseen mainita Riven uskomaton tapa vastata kiperiinkin kysymyksiin asiallisesti, ilman minkäänlaista merkkiä hermostuneisuudesta tai salailusta. Esimerkiksi kysymykset avauskokoonpanosta tai yksittäisten pelaajien asioista olivat jopa hiukan kiusallisia, mutta Riven tapa vastata sai aikaan mielikuvan, jossa vastauksen saaja ei sillä hetkellä välttämättä edes tajua saaneensa vastauksen, jossa vastausta ei edes ole.

Illan harjoitukset käynnistyivät Jari-Pekka ”Gene” Keurulaisen osiolla, joka koostui pallollisesta ja pallottomasta lämmittely- ja aktivointivaiheista. Noiden jälkeen pelaajat saivat paremmin tuntumaa kenttään pelipaikkakohtaisten pallodrillien kautta. Illan taktisen harjoitusosan vetänyt päävalmentaja, pääsi tarttumaan omien tavoitteiden mukaisiin kohtiin ja harjoitusvaikutus oli ilmeinen. Loppuun fiilisteltiin vielä hiukan maalinteon merkeissä, jonka tarkoituksena oli saada itseluottamusta ja rentoutta tulevaan otteluun.

Sunnuntai illan aikana illallisen jälkeen valmennus valmisteli seuraavan päivän videomateriaalit ja powerpoint -esitykset joukkueiden erikoistilannepelaamisesta. Erikoistilanteista vastaavat Mika Nurmela ja Kari Martonen päätyivät pitämään samat erikoistilannevariaatiot kuin Kroatia -pelissä siitä syystä, koska läheltä piti -tilanteita oli vastustajan maalilla ollut hyvin. Tämäkin osoittautui, näin jälkikäteen, erinomaiseksi valinnaksi, koska maalin lisäksi muut eroistilanteet olivat erittäin vaarallisia.

Ottelupäivän aamuna oli kolmannen lyhyen videopalaverin aika. Tuossa palaverissa käytiin läpi molempien joukkueiden erikoistilanne pelaaminen viimeisissä peleissä sekä edellisessä kohtaamisessa. Yön aikana tullut jobin posti sairastumisen muodossa antoi aamuun ylimääräistä pähkäilemistä, mutta sekin oli nopealla keskustelulla hoidettu kuntoon. Tämän palaverin jälkeen joukkue siirtyi aamuharjoituksiin ja ylimääräinen silmäpari UEFA Pro -koulutukseen toisaalle.

Kaiken kaikkiaan hieno ja ainutlaatuinen tilaisuus nähdä ihan läheltä millaista toiminta on suomalaisen huippufutiksen ylimmällä tasolla. Tilaisuus nähdä yksi päämäärä, jonne pyrimme kasvattamaan pelaajia arkityössämme. Tämän kokemuksen myötä oman osaamisen ja osaamattomuuden tunteet vahvistuivat sekä pelaajien tavoitteiden konkretisointi helpottui. Tämäntyyppinen yhteistyö Palloliiton ja seurojen kanssa on ainut ja oikea tapa tehdä asioita suomalaisten pelaajien arjen parantamiseksi, koska se arki ratkaisee sen toteutuvatko huipulle pyrkivien pelaajien unelmat koskaan.

Talenttivalmentaja Pasi Tuutti

23.11.2017 10:00Ilveksen poikien uusi talenttivalmentaja on Joni Lehtonen
18.11.2017Sami Hyypiä Akatemia (SHA)
17.11.2017 11:20Ilveksen kausikortit kaudelle 2018 nyt myynnissä
07.11.2017Edustusjoukkueiden palkitut toimihenkilöt 2017
06.11.2017 12:00Tampereen Ilves ja Ylöjärven Ilves ovat tehneet yhteistyöseurasopimuksen
03.11.2017Ilves junioriedustus päättäjäiset 31.10.2017.
30.10.2017Ilveksen talenttivalmentaja Pasi Tuutti mukana A-maajoukkueen valmennustiimissä
30.10.2017Ilves-Appi, mobiilijäsenkortti
27.10.2017Ilveksen junioriedustusjoukkueiden pää- ja vastuuvalmentajat kaudelle 2018
19.10.2017Ilves B-pojat SM-hopealle!!

Siirry arkistoon »