Inside Ilves: Talenttivalmennus motivoi J-P Bergiä

26.10.2018

Inside Ilves on Ilveksen jalkapallojaoston juttusarja, joka kuvaa keltavihreitä toimijoita kulissien takana. Viidennessä osassa ilvesläisyyttään avaa talenttivalmentaja Juha-Pekka "JP" Berg.

JP_Lazio-cup_kuva.jpg

Juha-Pekka Berg on valmentanut Ilveksessä kymmenisen vuotta. Koulutukseltaan J-P on kasvatustieteiden maisteri, ja opettajana toimiminen on yhä kiinteä osa hänen työtään. Pitkä 25 vuoden kokemus opettamisesta auttaa hänen mukaansa paljon valmentamisessa, jossa miehen työnkuvaan on lähes alusta asti kuulunut luonnollisena osana myös valmentajakoulutus.

Valmentajana Bergillä UEFA A -lisenssi, johon kuuluu myös valmentajan ammattitutkinto (VAT). Tätä ennen hän on suorittanut muun muassa vuoden mittaisen nuorten valmentamisen erikoistutkinnon NuVK:n. Ilveksessä hänen työnkuvaansa kuuluu talenttivalmennuksen lisäksi D- ja C-akatemioiden akatemiamallin kehittäminen. Käytännön valmennustoiminta painottuu kuitenkin suurelta osin vanhempien C14/15-akatemian pelaajien kanssa työskentelyyn.

Viisikymppisiä tänä vuonna viettäneen J-P Bergin oma jalkapallotaival alkoi lapsuuden kotipaikkakunnalta Nokialta. Junnuputki jatkui myöhemmin Ilveksessä 1980-luvulla – A- ja B SM -sarjat ja maajoukkueleiritykset tulivat tutuksi ennen vuoden jaksoa miesten edustuksen SM-joukkueen harjoitusringissä. Peliaikaa piti kuitenkin ensin hakea 2-divarista vuokrapelaajana ja myöhemmin opiskelujen myötä Hämeenlinnasta. Opiskelut, musiikki ja perheen perustaminen pitivät tovin J-P:n poissa jalkapalloaktiviteeteista, mutta paluu kentille oli vääjäämätön, kun oma poika, nyt 16-vuotias Luca, aloitti 2000-luvulla jalkapallon pelaamisen Ilveksessä. Olkahisissa asuvien Bergien urheilijaperheeseen kuuluvat lisäksi Carita-vaimo sekä tyttäret Camilla, 18, ja Janica, 20, jotka molemmat ovat joukkuevoimistelun maailmanmestareita ja moninkertaisia suomenmestareita.

Haasteellista ja kiehtovaa

Kuluva vuosi on Bergin ensimmäisen seuran nuorisovaiheen talenttivalmentajana. Hän kertoo työn olleen monellakin tapaa valmentajaa kehittävää ja motivoivaa työtä. ”Valmennettavien murrosiän ikävaihe on haasteellisuudestaan huolimatta kiehtovaa. Kehittyminen on usein hyvin konkreettista, ja monet pelaajat sinnittelevät vielä tässä vaiheessa huippufutiksen ytimessä. Kansainvälinen toiminta tuo tähän vielä oman lisämausteensa niin pelaajille kuin valmentajillekin”, J-P sanoo.

Talenttivalmentajien työnkuvaan kuuluu oman seuran töiden lisäksi niin pelaajatarkkailua ja tuutorointia kuin osallistumista alue- ja maajoukkuetoimintaan. Erityisen mielenkiintoisiksi Berg on kokenut nuorten maajoukkuetoiminnassa mukana olemisen sekä laadukkaita vieraita sisältäneet liiton koulutustapahtumat talentti- ja maajoukkuevalmennuksen kesken. Merkittävää on ollut myös verkostoituminen ja sitä kautta tiedon jakaminen ja jalkautuminen ammattivalmennuspiireissä. Esimerkkinä Berg mainitsee talenttivalmentajien alueelliset kokoontumiset.

Seuratasolla nuoremman pään talenttivalmennus merkitsee luonnollisesti pelaajien auttamista yksilöllisesti. Työnkuva on Bergin mukaan ollut laaja ja lähestymistapa yksilön kohdalla on hyvin kokonaisvaltainen. Tehtävään kuuluu varsinaisen lajivalmennuksen lisäksi paljon henkisen puolen asioiden työstöä.

Seurassa menneen kauden aluksi luotuun uuteen akatemiamalliin Berg on ollut tyytyväinen. ”Ensimmäinen vuosi opetti meitä kaikkia siitä paljon. Säännölliset tarkastelupisteet valmennusjohdon kesken ovat olleet tärkeitä, jotta olemme saaneet riittävästi infoa mallin hyödyistä ja kehityskohteista. Parasta mallissa on ilman muuta ollut laadukas arki pelaajien jokapäiväisessä harjoittelussa”, Berg toteaa.

Nyt, kun seura on muutenkin ottanut todella isoja kehitysaskeleita eteenpäin ja suunta on tuloksellisestikin ollut komeaa, tuntuu pelaajien kehitystyön jatkaminen Ilves-ympäristössä mielekkäältä. Berg haluaa myös jakaa kiitosta valmentajien yhteistyölle sekä yhteisten tavoitteiden suuntaiselle tinkimättömälle toiminnalle. ”Meillä on myös hengeltään erinomainen valmennuspäällikön johtama valmennuksen johtoryhmä, jossa voidaan puida asioita rakentavassa hengessä huumoriakaan unohtamatta. Tulevaisuus näyttää siis todella hyvältä monellakin saralla”, Berg tiivistää.

insideilves.png
Tutustu muihin Inside Ilves -juttuihin tästä!

12.11.2018U17-tytöt pelaa ensimmäisen ottelunsa Uruguayssa huomenna - mukana kolme Ilvestä
12.11.2018Toimihenkilöpäättäjäisiä vietettiin ravintola Hookissa perjantaina 2. marraskuuta
05.11.2018 13:59Turnaukset kaudella 2019
26.10.2018Inside Ilves: Talenttivalmennus motivoi J-P Bergiä
24.10.2018 15:00Poikien Pääsiäisturnaus 2019
23.10.2018Edustusjoukkueiden päättäjäisissä jaettiin palkintoja ja tunnelmoitiin
18.10.2018 9:45Tyttöjen Pirkkahalliturnaus 2019
16.10.2018 15:05Kausikortit kaudelle 2019 myynnissä nyt: Ilves-juniorien vanhemmille kausikortit vain 60 euroa
08.10.2018Ilves/2 Naiset nousee Naisten Ykköseen
05.10.2018Ilveksen A- ja B-pojille SM-hopeaa!

Siirry arkistoon »