Inside Ilves: Jan-Erik Kotka haastaa päävalmentajana pelaajia ja itseään

26.11.2018

Inside Ilves on Ilveksen jalkapallojaoston juttusarja, joka kuvaa keltavihreitä toimijoita kulissien takana. Kuudennessa osassa E-junioreiden päävalmentaja Jan-Erik Kotka valottaa omaa valmennusfilosofiaansa.

Jan-Erik Kotka on valmentanut Ilveksessä viisi vuotta, mutta viime kaudella ensi kertaa päävalmentajana. Tittelin mukana seurasi noin 120 pelaajaa, jotka kuuluivat viime kauden E-ikäluokan eli 07- ja 08-syntyneiden Suomen kärkeen – "motivoituneita kehittymään", kehuu Kotka. Toki häntä auttoi 20 valmentajaa, mikä onkin oleellista, sillä päävalmentajan työssä on isossa roolissa myös valmentajien valmentaminen, ei vain pelaajien.

Kausi sujui hyvin, mutta vaikeuksiltakaan ei kokonaan vältytty. ”Kaikilla ryhmillä on onneksi hyvät vastuuvalmentajat, mutta oman roolin hakeminen oli ajoittain rankkaa. Siis se että haluaisi olla kaikkien ryhmien kanssa paikalla auttamassa, mutta se ei vain aikataulujen takia ole mahdollista, ja siksi käytän työssäni nykyään paljon sähköpostia ja puhelinta”, Kotka kertoo.

Jan-Erik itse aloitti jalkapalloilun 5-vuotiaana Kokkolan Palloseurassa. Vuotta myöhemmin perhe muutti Järvenpäähän, ja JäPSissä vierähtikin seuraavat 14 vuotta. Myöhemmin Kotka pelasi B- ja A-junioreissa 1-divaritasolla ja aikuisena lähinnä alasarjoja ja harrastefutista.

Valmentamisen hän aloitti TPV:n 01-syntyneiden apuvalmentajana vuonna 2009, ja jatkoi 05-ikäluokan päävalmentajana kahden vuoden ajan. Sitten alkoi aika Ilveksessä ensin haasteryhmän vastuuvalmentajana, ikäluokan vastuuvalmentajana ja nyt siis E-ikäluokkien päävalmentajana. Seitsemän vuotta Jan-Erik valmensi oman työnsä ohella, mutta nyt valmentaminen on ammatti. Hän kuvaa valmentamista intohimoammatiksi, johon viikonloppu voi helposti hurahtaa. ”Onneksi minulla on ymmärtäväinen avovaimo”, Kotka kuittaa.

Uuteen kauteen ikäluokka tuttuun tapaan muuttuu 07-syntyneiden jatkaessa D-junioreihin ja 09-syntyneiden siirtyessä F:stä E:hen. Samalla valmennus päivittyy, ja Kotka itse toivoo pystyvänsä taas vuoden viisaampana tekemään paremmin oman roolinsa auttaen pelaajia ja valmentajia kehittymään mahdollisimman hyvin. ”Valmentamani ikäryhmät ovat itselleni siinä mielessä vähän erilaiset, että olen nollakasien kanssa ollut jo useamman vuoden, kun taas 09-syntyneet tulee nyt täysin uutena. Tunnen kuitenkin aamuharjoittelun kautta 09-pelaajia, ja myös valmennus on aiemmilta vuosilta osittain tuttua. Molemmat valmennustiimit ovat motivoituneita, ja erityisen mukava oli huomata, kuinka hyvä tiimi meillä on 09:ssä – vaikka valmentajia ei määrällisesti ainakaan liikaa olekaan”, Kotka kertoo tulevasta kaudesta.

Molempien ikäluokkien painopisteet ovat suurin piirtein samat. Joukkueissa painotetaan Ilveksen pelaajaprofiilin mukaisesti sitä, että pelaajat olisivat halukkaita pitämään palloa rohkeasti ahtaissakin tiloissa, haluaisivat riistää sen takaisin aina menetyksen jälkeen ja olisivat aktiivisia sekä hyökkäys- että puolustusvaiheessa. Pelin sisällä erilaiset tilanteet pitää pystyä ratkomaan mukautumalla. E-ikävaiheessa on tärkeä saada pelaajat mukaan prosessiin, minkä takia Kotkan tiimeissä pelaajia osallistetaan kysymyksillä pohtimaan tilanteita. Tärkeintä on kuitenkin aina loppuun saakka yrittäminen, kova tempo ja itsensä 100-prosenttisesti likoon laittaminen.

Lisää haastetta ulkomailta

Pelit kansainvälisillä kentillä kuuluvat myös Ilveksen strategiaan. 07-ikäluokka toteutti suunnitelmaa pelaamalla viime kaudella Nordic Academy Gamesissa eli NAGissa, minkä lisäksi pelattiin turnaus Hollannissa. Tulppaanien maassa taso oli todella kova: turnauksen voitti muuan Manchester City, ja Ilves ”Suomen Mansesterista” tuli sijalle 15/48 takanaan muun muassa West Ham United. 08-ikäluokka kävi Saksassa jättäen taakseen noin kaksi kolmasosaa 120 joukkueesta. Tämän lisäksi molemmat kävivät talvella Ahvenmaalla pelaamassa ruotsalaisia joukkueita vastaan ja pelasivat Suomessa ainakin yhden kansainvälisiä joukkueita sisältävän turnauksen. Tukholman Brommassakin käytiin. Yhteensä yli 20 pelaajaa pelasi KV-pelejä viime kaudella. ”Pyrimme saamaan kauteen aina useita KV-pelejä, jotta saamme pelaajille kokemusta, lisähaastetta ja erilaisia ärsykkeitä. Tätä kautta pelaajien ymmärryksen jatkuvasta vaatimustason kasvamisesta sekä vaadittavasta harjoittelumäärästä tulisi kasvaa”, Kotka kertoo tavoitteista.

Itse hän hankkii kokemusta ja lisähaasteita valmentajana. Kotka kouluttautuu kokonaisuuksissa, joista viimeisin suuri on 2016 käyty Master Ekkonon ja VATin eli valmentajan ammattitutkinnon yhdistelmä. Tämän lisäksi hän on suorittanut UEFA B:n, syventänyt ymmärrystään pienemmissä koulutuksissa ja tietysti käynyt lukuisia antoisia keskusteluja muiden seurojen koutsien kanssa. Pelissä, pelaajissa ja pelin kehittämisessä riittää pohdittavaa – ”iso kiitos ja terveiset keskustelukumppaneille, kollegoille ja kaikille, jotka tekevät tätä rakkaudesta lajiin!”, Kotka heittää väliin.

”Jokaisen harjoituksen jälkeen pyrin arvioimaan miten harjoitus toimi, miten itse toimin ja miten muut valmentajat toimivat. Pidämme myös lyhyen palaverin näistä aiheista harjoitusten jälkeen aina kun mahdollista. Pyrin myös joka vuosi tuomaan jotain uutta valmennukseen ja kehittämään tiimin toimintaa. VATin arvioitsijoiden (Kyösti Lampinen, Hannele Forsman ja Markus Paananen) arvioinneista sain oikein hyviä kehityskohteita, ja tuon 2016 käydyn kokonaisuuden jälkeen olen kokenut saaneeni paljon uusia ideoita valmentamiseen ja siihen, miten kehittää itseäni valmentajana”, Jan-Erik Kotka kertoo omasta kehittymisprosessistaan.

Kotka katsoo pelejä myös niin sanotusti työn ulkopuolella noin viiden matsin viikkotahdilla. Hän sanoo ”niin sanotusti”, koska otteluiden seuraajanakin rooli on vaihtunut fanista valmentajaan, kannatuksesta analytiikkaan. Vapaa-aika ja työ sekoittuvat, kuten usein kutsumusammateissa: pelejä seuratessa tulee mietittyä myös pelin kehittämistä ja lajin tulevaisuutta, oli kyseessä sitten juniorien tai aikuisten peli, televisiossa tai paikan päällä.

insideilves.png
Tutustu muihin Inside Ilves -juttuihin tästä!

27.11.2018Ilveksen maalivahtiklubi alkaa viikolla 50
26.11.2018Inside Ilves: Jan-Erik Kotka haastaa päävalmentajana pelaajia ja itseään
12.11.2018U17-tytöt pelaa ensimmäisen ottelunsa Uruguayssa huomenna - mukana kolme Ilvestä
12.11.2018Toimihenkilöpäättäjäisiä vietettiin ravintola Hookissa perjantaina 2. marraskuuta
05.11.2018 13:59Turnaukset kaudella 2019
26.10.2018Inside Ilves: Talenttivalmennus motivoi J-P Bergiä
24.10.2018 15:00Poikien Pääsiäisturnaus 2019
23.10.2018Edustusjoukkueiden päättäjäisissä jaettiin palkintoja ja tunnelmoitiin
18.10.2018 9:45Tyttöjen Pirkkahalliturnaus 2019
16.10.2018 15:05Kausikortit kaudelle 2019 myynnissä nyt: Ilves-juniorien vanhemmille kausikortit vain 60 euroa

Siirry arkistoon »