C-pojat valmiina SM-turnaukseen

30.07.2019

Ilveksen C-Akatemia (05/04-syntyneet pojat) osallistuu tulevana viikonloppuna Mikkelissä pelattavaan Kai Pahlman -turnaukseen. Perinteinen turnaus on toiminut C-poikien epävirallisena SM-turnauksena vuodesta 1993 lähtien.

Tämän vuoden turnaukseen Ilves lähtee mitalinkiilto silmissään. Viime kaudella lanseerattu akatemiatoiminta on toiminut hyvin ja kova kilpailutilanne on jalostanut motivoituneista pelaajista yhä parempia. Ilvespelaajia on näkynyt myös mukavasti liiton alue- ja maajoukkuetoiminnassa.

Valmentaja JP Berg on aivan yhtä innoissaan tulevasta koitoksesta kuin pelaajatkin. Reilun parin viikon valmistautumisjakso on sujunut hyvin ja joukkueen harjoittelua on muutettu enemmän joukkuekeskeiseksi ja taktiseksi. Kovassa turnauksessa pienetkin asiat saattavat nousta ratkaisevaan rooliin ja tähän on pyritty myös reagoimaan.

Joukkue puhkuu hyvää itseluottamusta valmistautuessaan turnaukseen. Hymyt ovat herkässä ja juttu luistaa, mutta keskittyminen ja tekemisen laatu pysyvät koko ajan korkeana. Kaikesta ympärillä tapahtuvasta huokuu erittäin vahva tekemisen meininki. Ilves on selkeästi valmis koviin peleihin.

Alla mietteitä valmentaja JP Bergiltä sekä pelaajilta Tatu Nikulalta ja Alex Ciriacolta.

07.08.2019Ilmoittautuminen talvitoimintaan auki
05.08.2019Ilvekselle suomenmestaruus - erityisryhmien joukkue ylivoimainen
03.08.2019Streamauksen aikataulu Silja-turnauksessa
01.08.2019Markus Paananen on valittu Palloliiton naisten ja tyttöjen pelaajakehitystiimiin
30.07.2019C-pojat valmiina SM-turnaukseen
24.07.2019SuperPark Futiskoulu ensi viikolla!
23.07.2019Kesäkuun Kuukauden Kotipizza-pelaajat ovat Niilo Ala-Nikkola (P07) ja Netta Hyvärinen (T07)
22.07.2019C-tytöt Laura Kalmari -turnaukseen kovin tavoittein
18.07.2019Ilves-TiPS-hyväntekeväisyysottelun 27.7. kohteena Tampereen lastenklinikan tuki ry. #Naistenliigatekeehyvää
09.07.2019Ensimmäinen julkinen ottelu-stream futisautolla tänään Naisten Liigan JyPK-Ilves -ottelusta

Siirry arkistoon »