Tampereen Urheiluakatemia tyttöjen urheiluakatemiaturnauksessa Eerikkilässä

09.01.2020

Tampereen Urheiluakatemia lähti tiistaina kohti Eerikkilää ja urheiluakatemiaturnausta. Urheiluakatemiaa voisi kuitenkin kutsua suoraan Ilvekseksi, sillä joukkueen kaikki 18 pelaajaa kuuluvat Ilveksen B-tyttöihin tai naisten edustusjoukkueeseen. Urheiluakatemiaturnaukseen osallistui yhteensä kuusi joukkuetta.

Kolmipäiväisenä pelattu Eerikkilän turnaus alkoi Tampereen Urheiluakatemian osalta tiistai-iltana, kun joukkue kohtasi Vaasanseudun Urheiluakatemian. Urheiluakatemiaturnauksen ottelut pelattiin kaksiosaisena, jossa yksi puoliaika on yksi ottelu ja näin ollen kohtaamisesta pystyi saada yhteensä kuusi pistettä, voittamalla molemmat puoliajat. Näin TUA myös Vaasanseutua vastaan teki, voittaen puoliajat lukemin 1-0, saaden voitoistaan siis yhteensä kuusi pistettä.

Otteluparin maaleista TUA:lle vastasivat Ilveksen edustusjoukkueen Noora Hämäläinen sekä B-tytöistä tuttu Mervi Haanpää, joka viimeisteli maalinsa toisen puoliajan lisäajalla ja varmisti näin ollen TUA:lle täyden kuuden pisteen potin. Haanpää on ollut mukana myös Ilveksen edustusjoukkueen treeniringissä ja jatkoi hyvien näyttöjen antamista turnauksessa.

Toisen otteluparinsa TUA pelasi Helsinginseudun Urheiluakatemia/Pohjois-Haagaa vastaan keskiviikkoiltana. Ensimmäisen osan TUA hävisi lukemin 5-1 ja joukkueen maalista vastasi tälle kaudelle Ilveksen edustusjoukkueeseen tullut Saana Tuomala. Toisessa osassa joukkue ryhdistäytyi ja voitti lukemin 1-2. Maalit tekivät edustuksen Jenni Kantanen sekä jo Vaasanseutua vastaan osunut Mervi Haanpää.

Näiden tulosten myötä TUA jäi kuitenkin maalierolla pronssiotteluun, jossa joukkue sai vastaansa Kuopion alueen Urheiluakatemian. Joukkueiden turnauksen viimeinen ottelu pelattiin torstaina aamupäivällä.

Turnauksen pronssiottelu ja finaali pelattiin taas normaalisti, yhtenä kokonaisena otteluna. TUA jyräsi pronssiottelussa Kuopion alueen lukemin 5-0 (1-0). Pronssin Tampereelle varmistivat maalinteossa ensimmäisellä puoliajalla onnistunut Heta Olmala sekä Jenni Kantanen ja kolmesti viimeistellyt Pessia Purhonen, jotka tekivät maalinsa ottelun toisella puoliajalla. Purhonen viimeisteli kaksi viimeistä maaliaan varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla ja lisäajan neljännellä minuutilla.

Turnauksen finaalissa Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia/Mäkelänrinne voitti Pohjois-Haagan vastaavan joukkueen lukemin 5-1 (2-1). Turnauksen All-Stars joukkueeseen valittiin Tampereelta Tuuli Enkkilä, Jenni Kantanen ja Armi Heikkilä.

Urheiluakatemian matkassa Eerikkilässä olivat Ilveksen uusi tyttöjen talenttivalmentaja Valtteri Kumpuniemi sekä edustusjoukkueen valmennustiimiin kuuluva Mauri Heinonen.

EDIT: TUA:n viimeisen ottelun maalintekijöitä päivitetty.  Pessia Purhonen teki kolme maalia, kahden maalin sijasta.

Akatemiaturnaus.jpeg

22.01.2020Futis-Liigan Talvitoiminta - harrastusmahdollisuus ympäri vuoden
21.01.2020Tyttöjen U17-maajoukkueen leirille viisi ilvesläistä - Tiina Lilja sai ensimmäisen maajoukkuekutsun
18.01.2020Huuhtanen ja Stjopin sopimukseen miesten edustuksen kanssa
17.01.2020Juho Talvitie Manchester Unitedin testissä
10.01.2020Maksim Stjopin U17-maajoukkueen matkaan
09.01.2020Tampereen Urheiluakatemia tyttöjen urheiluakatemiaturnauksessa Eerikkilässä
13.12.2019Anna aineeton joululahja - lahjoituksella HOPA-rahastoon tuet juniorijalkapalloa
13.12.2019Ilveksen ja Fressin yhteistyö mahdollistaa jatkuvan tuen omalle juniorijoukkueelle!
12.12.2019Ilves on mukana NääsMaas-kyytipilotissa - testivaihe alkoi tällä viikolla
05.12.2019Ilves-Appiin uusi ominaisuus, auttaa vanhempia

Siirry arkistoon »