UEFA C -valmentajakoulutus - Ilves ensimmäistä kertaa järjestäjänä

17.02.2020

Pelaajat_maajoukkueissa2.png

Pirkkahallilla alkoi viikonloppuna UEFA C -valmentajakoulutus. Koulutus on ensimmäistä kertaa Ilveksen järjestämä, kun aiemmin se on ollut Palloliiton ja Tampereen piirin hoidettavana. Koulutus vedetään läpi toista vuotta uusitulla pohjalla, jonka pääkohdat ovat fysiikkaharjoittelu, itsensä kehittäminen, pelin opettaminen ja nuorten maalivahtien opettaminen.

Koulutukseen kuuluu kahdeksan lähiopetuspäivää, yhteensä 64 tuntia. Lisäksi koulutuksen suorittamiseen joutuu harrastamaan itsenäisesti etäopiskelua. Kyseessä on laaja koulutus, joka kestää noin puoli vuotta, eli C-tason suorittavat valmentajat voivat odottaa saavansa paperit kouraan syksyllä.

Tämän vuoden C-koulutuksen aloitti 14 valmentajaa, mikä on seurayhteisön valmennusosaamisesta vastaavan Jouko Turusen mukaan hyvä määrä. Turunen vastaa koulutuksen kokonaisuudesta ja fyysisestä puolesta taas Ilveksen fyysisen valmennuksen päävalmentaja Heli Rekimies. Hän kertoi, että fysiikkaharjoitteiden lähtökohtana on lajiliike.

Rekimies laittoikin valmentajat kovaan testiin heti ensimmäisenä viikonloppuna, kun sunnuntain aikana koulutuksessa vedettiin kaksi puolentoista tunnin mittaista fysiikkaharjoitetta.

Lauantaina koulutuksessa opeteltiin pelin viitekehitystä ja jalkapallon yleistä kehittymistä lajina.

UEFA_C_Heli2.jpeg

Ilves-valmentajia koulutuksessa.

30.03.2020Ilves ry:n yt-neuvottelut
27.03.2020K-Citymarket Turtolan kauppias Marko Vainikainen: "Meille on tärkeätä, että juniorit saa Tampereella mahdollisuuden" - K-Plussan tukirahat käytetään Ilves kentän kehittämiseen
26.03.2020Maaliskuun Kuukauden vapaaehtoinen - Päivi Meduri
18.03.2020Ilves x Intersport Koskikeskus - 20 vuotta yhteistyötä
16.03.2020Päivitetty 16.3. klo 21.00: Ilves jalkapallojaosto tiedottaa koronavirukseen liittyen
15.03.2020Ilves ry toimisto avoinna
06.03.2020Jouko Turunen on valittu poikien valmennuspäälliköksi!
04.03.2020Inside Ilves: Risto 'Rike' Valkeala - Mr. Ilves
28.02.2020Valtakunnallinen toisen asteen haku käynnissä - Tampereelle voi hakea nyt jalkapallon huippuympäristöön
24.02.2020Helmikuun kuukauden vapaaehtoinen - Satu Huuhtanen

Siirry arkistoon »