Maalivahtileiri Kaupin urheilupuistossa 1.-2. heinäkuuta

18.06.2020

Maalivahtileiri.jpeg

Ilves järjestää Maalivahtileirin innokkaille tulevaisuuden lupauksille heinäkuun ensimmäisinä päivinä.

Keskiviikkona ja torstaina järjestettävä leiri on seuran ammattivalmentajien vetämä ja Kaupin urheilupuisto tarjoaa loistavat puitteet leirin järjestämiseen. Maalivahtileiri on ensimmäinen leiri sitten hiihtoloman Futiskoulun.

Leiri on tarkoitettu 2006-2013 syntyneille pelaajille ja sille voi osallistua myös muista seuroista kuin keltavihreästä. Heinäkuisen leirin hinta on 70 euroa ja tähän hintaan sisältyvät kahdet harjoitukset per päivä, lämmin ruoka Kauppi Sport Centerissä sekä vakuutus.

Seuran maalivahtien päävalmentaja Mauri Heinonen kertoi, että leirille kannattaa tulla kaikkien vähänkin maalivahdin hommasta kiinnostuneiden. ”Perustorjuntoja ja maalivahdin perusasioita käydään aivan varmasti läpi. Saadaan myös naisten edustusjoukkueen maalivahteja käymään leirillä nuorten iloksi”, Heinonen sanoo. 

Ammattivalmentajien lisäksi leirillä vinkkejä antavat siis seuran juniori- ja edustusjoukkueiden maalivahdit tulevaa uraa varten. Leirillä saatetaan nähdä myös muita keltavihreästä asusta tuttuja maalivahteja.

Leirille pystyy ilmoittautumaan ja lisätietoa siitä löytyy osoitteesta: https://www.ilmarix.fi/tietoverkko/isoilmari.nsf/ilmoall?openform&s=n&id=7992E060EC48247EC225858500234313.

Ilveksen Maalivahtileiri 1.-2. heinäkuuta, keskiviikkona ja torstaina Kaupissa. Lisätietoja leiristä antavat tarvittaessa Mauri Heinonen, puhelinnumero 050 3838702 sekä akatemiapäävalmentaja Petri Plym, puhelinnumero 045 633 6884.

14.08.2020Katri Mattsson Palloliiton 1. varapuheenjohtajaksi ja Kari Pansio Seuraparlamentin jäseneksi
05.08.2020C14-junioreita valittu Huuhkajaturnaukseen - poikien ensimmäinen maajoukkueturnaus
31.07.2020Kaukajärvellä tarjolla lauantaina huipputason juniorijalkapalloa - P13 ja P15 saavat vastaansa HJK:n
29.07.2020Santeri Haarala & Valtteri Hiilloskorpi - pelimiehiä & paluumuuttajia
28.07.2020P05 lännen alueleirit - 15 keltavihreää sai kutsun leirille
28.07.2020Helmariturnaus Eerikkilässä 30.7. - 2.8. - Ilveksestä mukana useampi pelaaja
27.07.2020Ilveksen 09-poikien joukkuepäivä Ensilässä - Futista ja yhdessäoloa hienoissa puitteissa
22.07.2020Ilves jalkapallon heinäkuun Kuukauden vapaaehtoinen - Merja Hakala
16.07.2020Poikain Parhaat käsidesi - tamperelainen firma on tehnyt lahjoituksillaan paljon hyvää
10.07.2020Arto Rastas - huippukokki urheilijan kasvisruokareseptien takaa

Siirry arkistoon »