P8-junioriedustusjoukkueen toiminta - Ilveksen pelaajapolun alussa halutaan tuoda pelaajakriteerit esille

05.09.2020

FP1.JPG

Reippaat Elmeri ja Oliver kertoivat että Ilves on paras on joukkue. Fiksuja poikia.

2012 syntyneet pojat ovat tänä kesänä edustaneet Ilveksen junioriputken ensimmäistä edustuspuolen askelta. Askelta, josta moni tämänkin hetken Veikkausliiga-pelaaja on noussut esille. Juuri tälläkin viikolla lähes 20 nuorta ilvesläistä on edustamassa myös maajoukkueiden eri tapahtumissa.

Tänä kesänä ensimmäistä junioriedustuskauttaan P8-joukkueessa pelaavat Elmeri ja Oliver valikoituivat jutulle noin viidenkymmenen pojan joukosta. Molemmat kertoivat pelaavansa jalkapalloa siitä yksinkertaisesti syystä, että se on kivaa. Ja nimenomaan Ilveksessä siksi, että on tamperelainen joukkue. Ja kuulemma myös paras. Suosikkipelaajaksi keltavihreistä nousi pienen tökkimisen jälkeen esille Sakselan Janne.

Miksi jalkapalloa kannattaa teidän mielestä pelata?

”Siitä voi saada isona hyvät palkat”, Oliver täräyttää heti kärkeen. Elmeri komppaa vieressä.

Entä jos katsotaan vähän lyhyemmän ajan tähtäimiä, mikä siitä tekee niin kivaa?

”Mä oon aina tykännyt pallopeleistä”, Oliver kertoo ja Elmeri myöntää saman.

Hyvistä jalkapallomuistoista kaksikko nostaa esille viime talven turnauksen Helsingissä, jossa molempien edustamat joukkueet voittivat kaikki turnauksen viisi peliään. Pojat pelasivat tuolloin eri joukkueissa, mutta molempien joukkueet olivat yhtä dominoivia.

Mites tämä kesä, mitkä ovat parhaimmat asiat, joita olette oppineet?

”Oon oppinut vetää korkeita vetoja”, Oliver aloittaa.

”Ja mä oon oppinut vetämään ja juoksemaan tosi paljon paremmin”, Elmeri sanoo.

Millaiset harjoitukset ovat suosikkeja?

”Pelirastit”, molemmat sanovat tismalleen samaan ääneen. Aika helppo kysymys kuulemma.

Jos Ilveksestä lempipelaaja on Janne Saksela, niin entäs ylipäätään, kuka on hyvä pelaaja?

”En mä oikein tiedä”, Elmeri tokaisee.

”Ai niin kuin ulkomailtakin? No Mbappé ja Messi!”, Oliver puolestaan sanoo. Siinäkin on ihan hyviä pelimiehiä.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

FP3.JPG

P8-joukkueen treeneissä harjoitellaan muun muassa kuljettamista sekä maalintekoa.

Ikäluokan päävalmentajan ja vastuuvalmentajan sanat

Ikäluokan päävalmentaja Ville Paloposki sekä vastuuvalmentaja Miikka Merilahti avasivat P8-joukkueen toimintaa sekä hieman sitä, mitä pian perustettavaan 2013 syntyneiden joukkueeseen etsitään.

Ensimmäisenä ääneen pääsi Paloposki. ”No totta kai homman lähtökohtana on hyvä valmennustiimi. Meillä on nyt tässä P8-poikien kanssa yhdeksän valmentajaa, kun poikia on se viitisenkymmentä.

Tärkeää on tietenkin myös harjoitusten toimintakulttuuri. Harjoituksissa toimitaan reippaasti ja se on hyvin organisoitua, pojille tulee paljon liikettä ja tekemistä. Ja sitten on tietysti sekin, miten Ilves-pelaaja käyttäytyy: pelaaja on urheilullinen, reipas ja pelaa aina täysillä. Ne ovat tärkeitä asioita opetella”, Paloposki sanoo.

”Täällä opetetaan peruspelaamisen pelitaitoja, syöttämistä, kuljettamista, harhauttamista, suojaamista ja pallollisen puolustamista sekä maalintekoa. Näitä asioita käydään paljon läpi kauden aikana, siinä on ne tärkeimmät”, hän jatkaa.

”Nuo asiat, joista Ville puhui, niin niiden kanssa ollaan tehty töitä tämän vuoden aikana. Meillä on nyt se vähän vajaa 50 poikaa ollut ja ensi kaudelle poikien määrä nousee, niin sitten mennään kahteen joukkueeseen.

Noiden samojen asioiden harjoittelu jatkuu, mutta lähdetään viemään asioita eteenpäin. Valmentajia on tosiaan hyvin, mutta kun poikien määrä nousee, niin saadaan toivottavasti vielä uusiakin valmentajia. Hyvät mahdollisuudet ja ajatukset meillä on tehdä hommia ja myös viemään tulevaa kautta eteenpäin”, Merilahti puolestaan täsmentää.

”Perusasioiden tärkeyttä nostaisin esille. Peruspelaamisen lisäksi fyysinen harjoittelu on tärkeää, kun rakennetaan jalkapalloilijan fyysisiä perusvalmiuksia. Ja vaikka pelaajia on paljon, niin pelejä tulee jokaiselle kauden aikana tarpeeksi”, Paloposki sanoo.

Ja niin kuin poikien kertomana kävi ilmi, pelaaminen on totta kai mukavaa.

2013 syntyneet saavat oman joukkueen tämän syksyn aikana

2013 syntyneitä ei vuotta vanhempien poikien kanssa ole ollut mukana, mutta kyseinen ikäluokka saa oman joukkueensa avointen harjoitusten jälkeen. Avoimia harjoituksia tulee olemaan viisi kappaletta ja ne alkavat pian tässä kuussa.

”Silloin kun aloitetaan junioriedustusjoukkueen toimintaa, niin kyllä se noin 50 poikaa on hyvä määrä ja tavoitekin. Kun mennään seuraavalle kaudelle, eli P9-vaiheeseen, niin joukkueet jaetaan Väreihin ja Numeroihin. Numeroissa on se reilu 30 poikaa, Väreissä 25-28. Numerot on näistä kahdesta se edistyneempi joukkue”, Paloposki kertoo.

”Molemmat on tietysti kilpailullisia joukkueita. Kun pääset oman tasoisten poikien kanssa harjoittelemaan, niin se on tärkeä asia”, vastuuvalmentaja Merilahti jatkaa.

”Tässä vaiheessa kannattaa vielä mainita Ilveksen pelaajakriteereistä!”, Paloposki huikkaa.

Mitä sitten kuuluu Ilves-pelaajan kriteereihin?

”Ensimmäinen asia on henkiset ominaisuudet: peliin heittäytyminen, kilpailullisuus ja sitoutuminen harjoitteluun.

Toisena on oppimiskyky: motivaatiota ja keskittymiskykyä vaaditaan, täällä on vaikea oppia, jos ei pysty keskittymään.

Kolmantena on yleinen urheilullisuus: kokonaisliikuntamäärä, motoriset perustaidot, koordinatiiviset taidot sekä nopeus.

Sitten neljäntenä tulee henkilökohtaiset peruspelaamisen taidot, joita täällä opetellaan ja opetetaan. Niitä oppii kyllä, jos vain on motivoitunut”, Paloposki päättää.

2013 syntyneille pojille perustetaan joukkue, jonka avoimet harjoitukset alkavat puolentoista viikon kuluttua. Kaikkien F8-E11 ikäisten poikien avoimet harjoitukset alkavat 15. syyskuuta. Avoimiin harjoituksiin pääsee ilmoittautumaan täällä: https://www.ilvesjalkapallo.fi/68.

FP2.JPG

Ikäluokan päävalmentaja Ville Paloposki sekä vastuuvalmentaja Miikka Merilahti hymyssä suin.

26.09.2020Mika Lahtinen jatkaa naisten edustusjoukkueen päävalmentajana - valmentaja allekirjoitti vuoden jatkosopimuksen
25.09.2020Joonas Laurikaisesta B-poikien uusi päävalmentaja
23.09.2020Ilveksen A-pojat jatkavat tutussa komennossa - samaan aikaan taistelu Suomen mestaruudesta käy kuumana
21.09.2020Tyttöjen syysturnaus 2020 -kuvagalleria
18.09.2020Haemme tyttöjen valmennuspäällikköä määräaikaiseen työsuhteeseen
14.09.2020Ilves Fun Tampere 2020 -turnauksen kuvagalleria
14.09.2020Ilveksen ja Fressin yhteistyö jatkuu - Fressi tarjoaa tukea juniorijalkapallolle
08.09.2020Tule valmentajaksi alati kehittyvään futisseuraan!
08.09.2020Paikalliskamppailujen viikko - Ilves/2 kohtaa TPV:n niin naisten kuin miestenkin Kakkosessa
05.09.2020P8-junioriedustusjoukkueen toiminta - Ilveksen pelaajapolun alussa halutaan tuoda pelaajakriteerit esille

Siirry arkistoon »