Inside Ilves: Valtteri Kumpuniemi - tyttöjen uusi talenttivalmentaja

14.04.2020

VK21.jpg

Valtteri Kumpuniemi ja mikrofoni maajoukkueen matkassa. 

Uutena tyttöjen talenttivalmentajana aloitti tämän vuoden alusta Valtteri Kumpuniemi. Hän vastaa myös Tampereen Jalkapalloakatemian toiminnasta. Pohjoisen mies muutti Tampereelle Oulusta ja on alun perin kotoisin Rovaniemeltä. Oulun keikalla talenttivalmentajalla vierähti viitisen vuotta.

Kumpuniemi aloitti jalkapallon kotikaupungissaan Rovaniemellä, pelasi junioriputken läpi ja aloitti valmentamaan pelaamisen ohella jo 13 vuotta sitten, vuonna 2007.

”Minulla ei kyllä ole tarkkaa muistikuvaa, miten lajin pariin päädyin. Taisi olla jotenkin niin, että isosisko halusi ensin alkaa pelaamaan ja mie halusin sitten samalla alkaa myös. Kentälle mentiin ja sinne jäätiin, vaikka ekalla kerralla taisin katsella vain vierestä, kun muut pelasivat”, hän itse kertoo.

Valmentaminen nuorella miehellä alkoi mielenkiintoisesti kesätöiden ja pienten käännösten kautta.

”Valmentaminen starttasi käytännössä niin, että ensin kesätöitä etsiessä mentiin nappulaliigaohjaajaksi ja sitten siitä myöhemmin ikäkausijoukkueen valmentajaksi, kun ystäväni isä pyysi minua ja ystävääni joukkueenjohtajan roolissa valmentamaan tyttärensä joukkuetta. Yhdessä siihen lähdettiin ja me molemmat valmennetaan edelleen. Oltiin silloin 18-vuotiaita”, Kumpuniemi sanoo. Tämä tarina jatkuu nyt Kumpuniemen kohdalla Ilveksessä sekä maajoukkuekuviossa ja ystävällä taas Rovaniemellä.

Mitä talenttivalmentajan työhön kuuluu?

Kumpuniemi toimi jo Oulussa talenttivalmentajana ja on jatkanut samassa roolissa myös Ilveksessä. Hommat eivät kuitenkaan jää vain tähän, sillä hän vastaa Tampereen Jalkapalloakatemian toiminnasta, sisällöistä ja kokonaisuudesta. Hän on vahvasti mukana Ilveksen B-tyttöjen toiminnassa ja tukee myös C-tyttöjen toimintaa. Maajoukkuerintamalla Kumpuniemi toimii U18-maajoukkueessa viime keväänä aloittaneen Arttu Pitkäkankaan valmennustiimissä. ”Siistiä on ollut seurata, että miten pelaajat on kehittyneet ja ottaneet askelia eteenpäin,” Kumpuniemi kertoo maajoukkuekuvioista.

”Tampereen Jalkapalloakatemiassa käytännössä siis organisoin akatemian toiminnan ja akatemiapelaajien kokonaisvaltaisen harjoittelun yhteistyössä valmennustiimin ja muiden asiantuntijoiden kanssa”, hän kertoo. Valmennustiimiin kuuluu naisten päävalmentaja Mika ”Lada” Lahtinen, seuran maalivahtien päävalmentaja Mauri Heinonen sekä Palloliiton Lännen aluevalmentaja Markus Paananen. Yhteistyötä Tampereen Jalkapalloakatemia tekee Varalan Urheiluopiston, Sammon urheilulukion ja Tredun kanssa.

Kumpuniemi jatkaa sanomalla, että B- ja C-tyttöjen kuvioiden lisäksi, hän on mukana myöskin tyttöjen huippuvaiheen sisältöjen linjaamisessa ja jalkauttamisessa. Tehtävää riittää taas, kun jalkapallokausi pyörähtää käyntiin.

”Olettaisin, että tärkein tehtäväni on auttaa Ilveksen lahjakkaimpia tyttöpelaajia saavuttamaan omat tavoitteensa ja pääsemään lähemmäs kansallista ja kansainvälistä huippua. Luonnollisesti Tampereen Jalkapallotoiminnan toiminnan tärkeys nousee tämän tehtävän toteuttamisessa esille. Eli Jalkapalloakatemian sisältöjen ja kokonaisuuden kehittäminen mahdollisimman optimaaliseksi huippu-urheilun näkökulmasta”, Kumpuniemi vastaa kysymykseen, minkä hän näkee tärkeimmäksi tehtäväkseen.

Tampereen Jalkapalloakatemian merkitys

Tampereen Jalkapalloakatemiasta julkaistiin Ilveksen verkkosivuilla teksti helmikuun lopulla, kun toisen asteen yhteishaku oli vielä käynnissä. Haku päättyi 10. maaliskuuta ja hakemuksia akatemiaan tuli mukava määrä. Kumpuniemi antoi roolinsa puitteissa kommentteja Jalkapalloakatemiasta silloin ja pääsee tekemään niin myös nyt. Mikä Tampereen Jalkapalloakatemia siis oikeastaan on?

”Tampereen Jalkapalloakatemia on jalkapallo-ohjelma, jolla tarjotaan lahjakkaille ja motivoituneille 14 – 17 -vuotiaille jalkapalloa pelaaville tytöille kokonaisvaltainen kehittymismahdollisuus pelaajana, yhdistäen opiskelun toisella asteella ja yläkoulussa. Tampereen Jalkapalloakatemia -ohjelman mahdollistaa Suomen Palloliitto, Olympiakomitea, Tampereen Urheiluakatemia ja Ilves. Pelaajat pääsevät harjoittelemaan paremmalla päivä- ja viikkorytmillä ja tasokkaassa ryhmässä ammattivalmentajien, akatemian tukiverkoston sekä asiantuntijapalveluiden tukemana”, hän sanoo.

Varsinkin nuorille koulun, harrastuksen ja kaiken muun elämän yhdistäminen voi olla paikoittain haasteellista. Niin Kumpuniemi kuin koko Jalkapalloakatemia pyrkivät auttamaan tässä asiassa.

”Tampereen Jalkapalloakatemia tarjoaa rauhan kehittyä ja keskittyä harjoitteluun pitkäjänteisesti. Urheilun ja opiskelun yhdistäminen onnistuu helposti täällä. Harjoitukset sijoittuvat aamupäiviin ja heti koulupäivän jälkeen, joten illalle jää aikaa läksyille, ystäville ja perheelle”, Kumpuniemi tiivistää ne kaikista tärkeimmät asiat.

Haaveissa ammattilaisuus

Niin kuin niin monella jalkapalloa tai mitä tahansa urheilulajia harrastavalla nuorella, myös Kumpuniemen mielessä siinsi ammattilaiskentät.

”Ensin unelmoitiin ammattilaisena pelaamisesta, mutta valmentaminen alkoi nopeasti tuntumaan enemmän omalta jutulta. Nopeasti alettuani valmentamaan päätin panostaa tähän ihan tosissaan ja asetin tavoitteeksi saavuttaa valmentajan ammatti. Töitä sen eteen tehtiin herkeämättä ja muut työkuviot järjestettiin valmentamisen ehdoilla. Panostus kannatti, koska elän tavallaan jo unelmaani”, hän itse sanoo. Voisi melkein sanoa, että Kumpuniemen työpaikka on sieltä parhaasta päästä.

Kuten monen muunkin, myös Kumpuniemen työkuviot ovat vähän rauhoittuneet COVID-19:n aiheuttaman poikkeustilanteen myötä. Jalkapallo on kuitenkin vain jalkapalloa, mutta sekin jatkuu vielä.

”Sosiaalinen eristäytyminen voi antaa mahdollisuuden tehdä jotain, mihin ei välttämättä ole ennen jäänyt tai ole käyttänyt aikaa. Nyt voi olla mahdollisuus lukea hyvä kirja kuten Minä, Zlatan Ibrahimovic tai opetella uusi taito esimerkiksi kitaran soitto tai käsilläkävely”, Kumpuniemi lähettää terveisensä ihmisille pandemian keskelle.

VK3.jpg

Kumpuniemi jakamassa ohjeita Pirkkahallissa.

14.04.2021Ilves jalkapallon päivitetty koronatilanne (14.4.2021)
13.04.2021Ilves kesäkerho järjestetään Vuoreksessa 7.-24. kesäkuuta
10.04.2021ILVES RY VIETTÄÄ LAUANTAINA 10. HUHTIKUUTA 90-VUOTISSYNTYMÄPÄIVÄÄNSÄ!
09.04.2021Ilves Futis-Liiga sai uudet kotisivut!
06.04.2021Seuran juhlavuoden ja kevään 2021 Ilves Murisee on julkaistu!
31.03.2021Ilves jalkapallon päivitetty koronatilanne (31.3.2021)
30.03.2021Ilves jalkapallon maaliskuun Kuukauden vapaaehtoinen on Niina Yrjölä!
29.03.2021Intersport Koskikeskus toimittaa edelleen keltavihreät adidas-tuotteet
24.03.2021Ilves jalkapallon päivitetty koronatilanne (24.3.2021)
23.03.2021Yhdistä urheilu ja korkeakouluopiskelut Suomen parhaassa ympäristössä Tampereella
17.03.2021 7:42Ilves jalkapallon toiminta tuo vuosittain yhteiskunnalle yli 31 miljoonan euron hyödyn
16.03.2021Ilves jalkapallon päivitetty koronatilanne (16.3.2021)
16.03.2021Valtakunnallinen toisen asteen ja korkeakoulu haku on nyt käynnissä - Ilves tarjoaa jalkapallon huippuympäristön tavoitteellisille pelaajille
10.03.2021Ilves jalkapallon päivitetty koronatilanne (10.3.2021)
09.03.2021Kuusi ilvesläistä valittiin Pikkuhuuhkajien maaliskuun maajoukkueleirille - vuoden 2021 maajoukkueleireillä on ollut hieno keltavihreä edustus
04.03.2021Kaksi Ilves jalkapallon valmentajaa sai TUES-apurahaa - lue apurahan saaneen Jari Saarisen kommentit!
03.03.2021C Akatemian valmentaja Jani Tulehmo on mukana UEFA A -valmentajakurssilla - kouluttautumassa on yhteensä neljä ilvesläistä
26.02.2021Ilves jalkapallo ja CoachTools-valmennusalusta yhteistyöhön
25.02.2021Hyvänä toisen asteen hakuvaihtoehtona TFA - haastateltavina TFA:ssa mukana olevat Hilkka Koskinen & Sofia Laine
22.02.2021Kotoutumishanke saa jatkoa Ilveksessä
18.02.2021Ilves jalkapallon helmikuun Kuukauden vapaaehtoinen on Mikko Tepsa!
17.02.2021Ilves jalkapallon päivitetty koronatilanne (17.2.2021)
12.02.2021Ilves Futis-Liigassa mukana vaahtosammuttimen kokoisesta mopoikäiseksi - Atalan C-tyttöjen tarinaa
12.02.2021Leo Kyllönen ja Taha Özcelik sopimukseen edustusjoukkueen kanssa!
09.02.2021Palloliitto jakoi menneenä viikonloppuna viime vuoden alueellisia palkintoja - Valkeala, Skyttä, Määttä, Lehtonen & Priha palkinnonsaajien joukossa!
05.02.2021Jusu Karvonen palasi intohimonsa pariin - myy, markkinoi ja valmentaa Ilveksessä
04.02.2021Maksim Stjopin siirtyy tanskalaiseen FC Nordsjaellandiin!
03.02.2021Ilves 90 -juhlavuosi
03.02.2021Ilves jalkapallon päivitetty koronatilanne (3.2.2021)
02.02.2021Ilves-kasvatti Naatan Skyttä siirtyy ranskalaiseen Toulouse FC:hen - tsemppiä matkaan ''Naatti''!
01.02.2021ILVES FUTIS-LIIGAAN ILMOITTAUTUMINEN ON AUKI - TULE MUKAAN JUHLAVUODEN FUTIS-LIIGAAN!
28.01.2021Juhlavuoden Ilves Murisee julkaistaan huhtikuun alussa - Murisee täyttää 60 vuotta!
26.01.2021Futis-Liigan kasvatti, naisten edustusjoukkueen pelaaja Johanna ''Junnu'' Salmijärvi aloitti nais- ja tyttötoiminnan lähettiläänä - toimintaa voi seurata sometilin kautta!
22.01.2021Inside Ilves: Gökhan ''Santi'' Celik - ''hyvä valmentaja osaa kuunnella''
20.01.2021Päivitetty koronatilanne (20.1.): Sisäharjoitukset jatkuvat pienryhmissä ainakin 8. helmikuuta asti - ulkona harjoitustoiminta jatkuu entisellään
18.01.2021Ilves jalkapallon vuoden ensimmäinen Kuukauden vapaaehtoinen on Paula Rossi!
08.01.2021Harjoittelua hyvissä oloissa talven saapumisesta huolimatta - myös sisätiloissa harjoittelu on sallittua pienryhmissä 11. tammikuuta alkaen
24.12.2020HYVÄÄ JOULUA!
22.12.2020Jalkapallo-Säätiö myönsi 2000 euron tuen Ilveksen erityisryhmätoimintaan!
21.12.202020 upeaa ilvesläistä lahjoitti liikamaksun HOPA-rahaston hyväksi - vielä ehdit lahjoittamaan!
18.12.2020llves ry jalkapallojaoston toimintakertomus 2019-2020 + muuta mukavaa!
16.12.2020Ilves jalkapallon joulukuun Kuukauden vapaaehtoinen on Pipsa Fält!
15.12.2020 9:33Ilves ja Pihlajalinna jatkavat yhteistyötään
15.12.2020Matkalaskut - huomioitavaa 2021
11.12.2020Kaksoisura mahdollistaa opiskelun ja jalkapallon pelaamisen - haastattelussa SCORES-hankkeessa mukana olleet A-pojista tutut Rasmus Lehtonen ja Artturi Ruuth
06.12.2020Hyvää itsenäisyyspäivää! Itsenäisyyspäivän kunniaksi listauksessa maajoukkuekuvioissa vuonna 2020 esiintyneet ilvesläiset
05.12.2020K-Citymarket Turtola luovutti vuoden 2020 toisen tukisumman Ilves jalkapallolle - kauppiaat Marko ja Kati Vainikainen tekevät tärkeää työtä nuorten harrastamisen edistämiseksi
04.12.2020Neljä ilvesläistä palkinnoille Captain´s Ball -gaalassa - onnea palkituille!
02.12.2020 11:30Ilveksen turnaukset kaudella 2021
27.11.2020Ilves jalkapallo sai Maalipotku ry:ltä 5000 euron koulutustuen - erilaisia koulutuksia seurassa riittää lähes joka lähtöön
24.11.2020Ilves ry, koronatiedote, päivitetty 26.11.
24.11.2020Ilves jalkapallon marraskuun Kuukauden vapaaehtoinen - Minna Ahonen
21.11.2020Ilves-kasvatit Kansallisessa Liigassa kaudella 2020 - omat kasvatit olivat vahvasti edustettuna
19.11.2020Uusi kausi on täysillä käynnissä - poikien valmennuspäällikkö Jokke Turunen kertoi uudesta kaudesta
13.11.2020Ilves-kasvatit rynnistivät luvatta ja salaa Veikkausliigan peleihin - kauden aikana miesten edustusjoukkueen riveissä esiintyi jopa 14 keltavihreää kasvattia
09.11.2020Kauden 2020 toimihenkilöpäättäjäisiä vietettiin viikonloppuna - katso palkitut toimihenkilöt sekä valmentajat!
06.11.2020Junioriedustusjoukkueiden kauden 2021 pää- ja vastuuvalmentajat
05.11.2020Anssi Ylinen on valittu tyttöjen uudeksi valmennuspäälliköksi!
05.11.2020Junioriedustuksen kauden 2020 palkitut - tsekkaa koko lista!
04.11.2020Otteluraportti: Ilves/2 - Klubi 04 0-3 - nuorten joukkueiden välinen kääntyi lohkovoittajille
01.11.2020Otteluennakko: Ilves/2 - Klubi 04 - kärkikaksikko kohtaa Kakkosen B-lohkon viimeisellä kierroksella
30.10.2020Haemme maalivahtivalmentajaa/iltapäiväkerhon ohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen!
29.10.2020Ilves jalkapallon lokakuun Kuukauden vapaaehtoinen - Satu Hakala
22.10.2020B-tytöillä avoimet harjoitukset viikoilla 44-48 - tervetuloa näyttämään osaamista laadukkaan porukan pariin
19.10.2020Ilveksen Ice Power -klinikkatoiminta - klinikkakäyntejä oli menneellä kaudella huikeat 1423 kappaletta
17.10.2020B-tytöt varmistivat nousun naisten Ykköseen! - EBK taipui Espoossa
13.10.2020K-Caara Ilves Cup -kutsuturnauksen kuvagalleria - viimeinen rutistus ennen uutta kautta
11.10.2020Marko Nurminen jatkaa B-tyttöjen vastuuvalmentajana ja Valtteri Kumpuniemi tyttöjen talenttivalmentajana!
10.10.2020A-pojat Suomen mestariksi - P20 SM-sarjan voitto varmistui viimeisellä kierroksella lukemin 1-6!
07.10.2020Yhteistyöseuratoiminta - uusi seurayhteisön valmennusosaamisen kehittäjä Petri Plym on tärkeänä linkkinä seurojen välillä
02.10.2020Uusia kasvoja TFA:ssa - haastattelussa Tampereelle muuttaneet Elli Näsman, Sofia Määttä ja Patricia Bohui
30.09.2020Ilves jalkapallon syyskuun Kuukauden vapaaehtoinen - Tommi Juhola
26.09.2020Mika Lahtinen jatkaa naisten edustusjoukkueen päävalmentajana - valmentaja allekirjoitti vuoden jatkosopimuksen
25.09.2020Joonas Laurikaisesta B-poikien uusi päävalmentaja
23.09.2020Ilveksen A-pojat jatkavat tutussa komennossa - samaan aikaan taistelu Suomen mestaruudesta käy kuumana
21.09.2020Tyttöjen syysturnaus 2020 -kuvagalleria
18.09.2020Haemme tyttöjen valmennuspäällikköä määräaikaiseen työsuhteeseen
14.09.2020Ilves Fun Tampere 2020 -turnauksen kuvagalleria
14.09.2020Ilveksen ja Fressin yhteistyö jatkuu - Fressi tarjoaa tukea juniorijalkapallolle
08.09.2020Tule valmentajaksi alati kehittyvään futisseuraan!
08.09.2020Paikalliskamppailujen viikko - Ilves/2 kohtaa TPV:n niin naisten kuin miestenkin Kakkosessa
05.09.2020P8-junioriedustusjoukkueen toiminta - Ilveksen pelaajapolun alussa halutaan tuoda pelaajakriteerit esille
30.08.2020Ilves jalkapallon elokuun Kuukauden vapaaehtoinen: Ilona Ivanoff
27.08.2020Tyttöjen U17- ja U18-maajoukkueet sekä poikien U17- ja U19-maajoukkueet leireilevät syyskuussa - 11 ilvesläistä mukaan leireille
25.08.20202012 syntyneille tytöille perustetaan edustusjoukkue tänä syksynä - avoimet harjoitukset alkavat 17. syyskuuta
20.08.2020B-tytöt taistelevat naisten Kakkosen A-lohkon kärkisijasta - T18 SM-sarjassa joukkue on kivunnut kuudenneksi
14.08.2020Katri Mattsson Palloliiton 1. varapuheenjohtajaksi ja Kari Pansio Seuraparlamentin jäseneksi
05.08.2020C14-junioreita valittu Huuhkajaturnaukseen - poikien ensimmäinen maajoukkueturnaus
31.07.2020Kaukajärvellä tarjolla lauantaina huipputason juniorijalkapalloa - P13 ja P15 saavat vastaansa HJK:n
29.07.2020Santeri Haarala & Valtteri Hiilloskorpi - pelimiehiä & paluumuuttajia
28.07.2020P05 lännen alueleirit - 15 keltavihreää sai kutsun leirille
28.07.2020Helmariturnaus Eerikkilässä 30.7. - 2.8. - Ilveksestä mukana useampi pelaaja
27.07.2020Ilveksen 09-poikien joukkuepäivä Ensilässä - Futista ja yhdessäoloa hienoissa puitteissa
22.07.2020Ilves jalkapallon heinäkuun Kuukauden vapaaehtoinen - Merja Hakala
16.07.2020Poikain Parhaat käsidesi - tamperelainen firma on tehnyt lahjoituksillaan paljon hyvää
10.07.2020Arto Rastas - huippukokki urheilijan kasvisruokareseptien takaa
08.07.2020Ilves '08-pelaajien haastattelut - nuorten esiinmarssi osa 2
07.07.2020Ilves '08-pelaajien haastattelut - nuorten esiinmarssi
02.07.2020Ilves-päivä siirtyy ensi vuoden elokuulle
02.07.2020Maalivahtileirin kuvagalleria

Näytä lisää »